|
02.03.2010, 09:49 |
|
Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkussa vuonna 2009 yli 20.000 kävijää ja yli 30 000 käyntikertaa.
Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku pääsi opetusministeriön valtionavun ja Taikalamppuverkoston piiriin vuonna 2009. Heti ensimmäisenä taikalamppuvuotenaan Metku ylsi tuottamaan noin 600 erilaista tilaisuutta ja tapahtumaa. Näissä kävi yhteensä ennätysmäiset yli 20.000 kävijää. Kun yksittäisten tapaamisten kävijämäärät kerrotaan tapaamiskerroilla, niin Metku tuotti opetusministeriölle tehtävässä tilastossa yli 30.000 käyntikertaa. Tämän lisäksi Metku vastasi Myrskyn Jäljet 28°- nuorisohankkeesta, joiden voimaannuttavissa taidetyöpajoissa oli viime vuonna mukana yli 300 nuorta ja aikuista.
Metku on laajasti koettu yhteiseksi lastenkulttuurin voimavaraksi koko Etelä-Karjalassa. Metkun verkostoon kuuluvien Etelä-Karjalan kuntien omarahoitusosuudella ja saadulla valtionosuudella Metku tuotti viime vuonna lastenkulttuuripalveluja joita ovat olleet mm. päiväkotien ja koulujen Maailma on tilkkutäkki- taidetyöpajat, Lappeenrannan koululaisille tarkoitettu kulttuurikasvatushanke Kulttuuripolku ja sen työpajat, Sika hirvee, ja Runoilijan talossa näyttelyt ja niihin liittyvät työpajat, lasten ja nuorten kuorotoiminnan Kuorojutun- kehittäminen sekä erilaisia koulutus- ja lukuisia muita tapahtumia. Vuoden 2009 aikana Metku työllisti yli 250 taideohjaajaa ja työpajavetäjää.
Lastenkulttuurin ja kulttuuriyhdysopettajien verkostoa on rakennettu aktiivisesti yhteistyössä kulttuurialan toimijoiden, koulujen, päivähoidon, lastensuojelun, kuntien eri toimialojen ja kolmannen sektorin kanssa. Metkun myötä maakuntaan on syntynyt laaja-alainen lastenkulttuurin osaajien verkostomaisesti toimiva yhteisö.
Metku osallistui vuoden 2009 aikana myös erilaisten maakunnassa järjestettävien festivaalien kehittämiseen ja edisti lastenkulttuurin osuutta monissa tapahtumissa kuten mm. Lappeenrannan 360-juhlaviikon Metku- päivässä, Kitara Soi – festivaalin Barokkia lapsille – konsertissa, Imatran Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalien vierailuesityksissä ja Imatran Big Band – lastentapahtumassa. Lisäksi Metku tuotti aivan uuden merkittävän maakunnallisen lastenkulttuuritapahtuman Metkat – lastenkulttuuriviikon marraskuussa. Metkat – viikolla toteutettiin Lappeenrannassa myös ensimmäinen lasten ja nuorten elokuvafestivaali Willikino. Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2009 Metku toteutti yhdessä Lappeenrannan Unicef-paikallisryhmän ja Etelä-Karjalan radion kanssa suorana koko maakuntaan radioidun Lastenoikeuksien sopimuksen hyväksymisen 20-vuotisjuhlatapahtuman Lappeenrannan kirkkopuistossa.
Lastenkulttuurikeskus Metkun toiminnan arvoja ovat yhteisöllisyys, lasten ja nuorten tasavertainen osallisuus ja erilaisuuden hyväksyminen voimavarana.
|